Sunnuntai 30.3.2008 No
nyt on jo syöty paljon vihanneksia ja jälkiruuat ja nyt on hyvä olo.
Ulkona on edelleenkin jotenkin utuista, mutta ehkäpä se on merkki sään
muutoksesta lämpimämpään päin. Enpä ole tänään tehnyt juuri mitään,
koska olen niin flunssaisen oloinen. Mutta huomenna menen kampaajalleni
ja saan taas hiukseni kuntoon. Eilen emme olleet saunassakaan tämän
flunssan takia, joten täytyy tänään pestä hiukset suihkussa. Aloitin
blogini kirjoittamisen jo noin vuosi sitten, mutta nyt vasta sattui
kohdalleni tämä blogilista, jonne voi ilmoittaa oman bloginsa. Ja sehän
kävikin nopeasti, kun kaikki tietokoneella on nykyään niin
automatisoitunutta. Olisin laittanut vielä kävijälaskurinkin, mutta
sitäpä en osaa sinne asentaa, joten se jää sitten vielä pohdittavaksi.
Toki olisi kiva nähdä käykö täällä yleensäkään ketään, mutta ainakin
toivoisin, että lukijoita riittäisi minunkin blogiini. Minusta tämä
kävijälaskurikin voisi olla automaattisesti asennettavissa, sillä uskon,
että kaikki blogien kirjoittajat haluaisivat oman laskurin blogiinsa.
Nyt toivotan hyvää sunnuntaita kaikille!
Tänään on torstai ja 22. päivä helmikuuta. Pakkasta on -16 astetta, mutta siitä lauhtuu -5 asteeseen, kun aurinko paistaa, vaikka lumisadetta luvattiin. No, mutta hyvä näin!
Tämäkin blogini on jo 10 vuotta, kun aloin tätä raapustaa. Minulle tämä kirjoittaminen on tavallaan nyt terapiaa aivoinfarktien jälkeen. Ja nautin kun voin laittaa kauniita kuvia tänne. Mutta paljon on kaikki tekniikka muuttunut tässä ajassa. Nyt on kaikki paljon helpompaa.
Oikein leppoisaa päivää kaikille!
22.2.2018
torstai 22. helmikuuta 2018
keskiviikko 21. helmikuuta 2018
PÄIVÄT YHTEEN LIITETÄÄN JA TAIVAAN ISÄÄ KIITETÄÄN
Tänään on keskiviikko ja 21. päivä helmikuuta. Aurinko on paistanut koko päivän ja parvekkeellekin jo mieleni halajaa. Mutta ei vielä, kun pakkasta on kuitenkin liikaa ja jatkunee helmikuun loppuun saakka.
Tänään on ollut jo hieman parempi päivä ja olenhan nukkunutkin liki tunnin päivälläkin, kun yö oli aika huono. Mutta jospa tänä yönä saisin taas hieman enemmän nukuttua tuon laitteeni kanssa.
Mukavia päiviä kaikille!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018
HAUSKAA HELMIKUUTA KAIKILLE
Tänään on sunnuntai ja laskiaissunnuntai ja jo 11. päivä helmikuuta.
Lunta satelee ja pakkastakin on jonkin verran. Mutta helmikuuhan on lyhyt kuukausi, joten pian sekin jää unholaan ja vaihtuu maaliskuu ja kevät tekee tuloaan.
Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa sunnuntaita!

lauantai 3. helmikuuta 2018
UUDISTUKSIA JA UUDISTAMISTA
Tänään on lauantai ja 3. päivä helmikuuta, kun tätäkin vanhaa blogiani tässä raapustelen. Mutta kun on toinen kone, niin pitää varmistaa että kaikki on oikein.
Nyt toivotan teille kaikille oikein rattoisaa viikonloppua!
Nyt toivotan teille kaikille oikein rattoisaa viikonloppua!
lauantai 20. tammikuuta 2018
TÄMÄKIN BLOGINI PIAN 10 VUOTTA
Tänään on lauantai ja 20. päivä tammikuuta. Sää on ollut täällä lännessä hyvin lauha ja aamullakin oli aikamoinen sumu.
Nyt olen vaan niin onnellinen, kun olen saanut kaikki blogini jo toimimaan. Nythän kirjoitan näitä enimmäkseen tällä läppärillä ja kun tässä on windows ja aiemmin olen kirjoitellut applella, niin se on aiheuttanut hieman korjaamista näissä tiedoissani.
Mutta täällä lännessä on niin hyvä asua ja kaikki on lähellä ja terveydenhoitokin on erinomaista ja ihmiset ystävällisiä ja luonto kaunista ja meri likellä.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa lauantaita!

maanantai 1. tammikuuta 2018
HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2018 KAIKILLE
Tänään on maanantai ja uudenvuodenpäivä ja 1. päivä tammikuuta 2018. Näinhän se vuosi taas vaihtui tällä kertaa Paraisilla.
Yritän pitää näitä blogejani hengissä, kuten itseänikin juuri näiden blogieni avulla ja kirjoittamisella, kun puhe ei ole enää sellaista kuin ennen, mutta onneksi kirjoitus sujuu vielä.
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa alkanutta vuotta!

maanantai 25. joulukuuta 2017
TOIVON RAUHAA KOKO MAAILMAAN
Tänään on maanantai ja 25. päivä joulukuuta ja on joulupäivä hiljainen ja rauhallinen.
Olipas taas vaikeuksia päästä omalle blogilleni, joka on tainnut olla minulla jo ainakin liki 10 vuotta! Mutta se on se turvallisuus, joka toki on tärkeä, mutta niin monimutkainen. Mutta kiitos kuitenkin kun pääsin tähän blogiini ja vielä pääsen muihinkin, kun jaksan vaan pakertaa. Mutta nyt minulla on ruusu jalassani, joten se on vienyt voimani ja yritän nyt vaan levätä mahdollisimman paljon enkä ajattele tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
Nyt vietämme rauhallista joulua täällä Paraisilla, jossa sydän saa levätä ja tuntea, että täällä on hyvä olla.
Toivotan rauhallista joulun aikaa kaikille!

lauantai 16. joulukuuta 2017
PÄIVÄT VIERII VERKKAAN
Tänään on lauantai ja jo 16. päivä joulukuuta. Päivä on ollut hyvinkin vaihteleva, välillä on sadellut vettä, mutta välillä se aurinkokin kurkisti ja toi meille kaikille iloa ja valoa.
Olen tarkastellut näitä blogejani ja kylläpä on hankalaa, kun on ikivanhat sähköpostiosoitteet, joita ei enää hyväksytä. No, ne pitäisi toki vaihtaa, mutta kun en pääse näihin blogeihin, niin eihän niitä silloin voi vaihtaa.
Mutta taistelu jatkuu ja en aio luovuttaa!
Oikein leppoisaa joulun odotusta kaikille!

keskiviikko 25. lokakuuta 2017
PÄIVITYKSIÄ, PÄIVITYKSIÄ PIKKUISEN VAIN
Tänään on keskiviikko ja 25. päivä lokakuuta. Aurinko paistaa ja lämpöasteitakin taitaa olla, mutta tuulee kovin.
Oikein mukavaa lokakuuta!
Oikein mukavaa lokakuuta!
lauantai 14. lokakuuta 2017
PÄIVITYSTÄ TÄNNEKIN
Tänään on lauantai ja 14. päivä lokakuuta. Päivät ovat lyhentyneet ja syksykin on ollut aika sateinen, kuten oli kesäkin.
Mutta talvea ja joulua kohden mennään jo hymyhuulin.
Mukavaa joulun odotusta kaikille!
Mutta talvea ja joulua kohden mennään jo hymyhuulin.
Mukavaa joulun odotusta kaikille!
maanantai 18. syyskuuta 2017
PITKÄSTÄ AIKAA TÄÄLLÄKIN
Tänään on maanantai ja 18. päivä syyskuuta. Syksy on saapunut jo tänne Suomeen ja päivät ovat jo pimeitä ja sateisiakin. Mutta niin oli viime kesäkin hyvin sateinen. No, minä en kuumuutta ja helteitä kaipaakaan.
Päivä kerrallaan menemme eteenpäin kera kipujen. Nyt meillä on kuitenkin hyvä ja tilava asunto, joka jo tuntuukin oikealta kodilta.
Oikein mukavaa syksyä kaikille!
Päivä kerrallaan menemme eteenpäin kera kipujen. Nyt meillä on kuitenkin hyvä ja tilava asunto, joka jo tuntuukin oikealta kodilta.
Oikein mukavaa syksyä kaikille!
sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
OIKEIN IHANAN RAUHALLISTA HEINÄKUUN VIIMEISTÄ SUNNUNTAITA KAIKILLE
Tänään on sunnuntai ja jo 30. päivä heinäkuuta. kun katson ulos ikkunasta, niin välillä kurkistelee aurinko ja välillä se menee pilven taakse piiloon. Viime yö meni aika hyvin maskin kera, vaikkakin jouduin sitä ottamaan poiskin monet kerrat, kun ei ole oikein hyvä. Mutta onneksi apu on lähellä ja menen sovittamaan uutta maskia parin viikon kuluttua.
Minä olen kutonut liikaa, joten sydämestäni ottaa että hengästyn, joten nyt pidän paussia ja päivittelen ja korjailen näitä rakkaita blogejani, joista en voi luopua yhdestäkään. Tämä kirjoittaminen on hyvää terapiaa minun aivoinfarktieni jälkeen, luulen ma, kun puhuminen ei käy kovin hyvin.
Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa heinäkuun viimeistä sunnuntaita!

perjantai 2. kesäkuuta 2017
ELÄMÄ JATKUU KOTO SUOMESSA
Tänään on perjantai ja 2. päivä kesäkuuta. Sää on pilvinen ja kylmä, asteita alle 10. Mutta toki se tästä vielä lämpenee, kun kesähän on vasta alussa.
Mukavaa kesäkuuta kaikille!
Mukavaa kesäkuuta kaikille!
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
PÄIVÄMME YHTEEN LIITETÄÄN, TAIVAAN ISÄÄ KIITETÄÄN
Tänään on keskiviikko ja 17. päivä toukokuuta. Aurinkokin taitaa paistaa ja lämmintäkin on luvattu. Ainakin tämä asunto on todellakin lämmin ja hyvä meille kaikille. Kunhan nyt tulee kesä ja lämmin, niin minäkin pääsen ulos tuulettumaan ja haukkaamaan happea ja siitepölyjä ja kuuntelemaan itiköiden ininää, voi ei! En kaipaa itiköitten pistoja itseeni, en!
Mutta muuten elämäni menee kipujen ja sairauksien kanssa taistellessa joka päivä. Täällä on kyllä hyvä hoito ja huolehditaan, ettei tarvi olla yksin sairauksien keskellä, kuten olen saanut tähän asti ollakin.
Mutta iloa tuo Josef, Juuso ja Danny, jotka ovat minulle tärkeimmät maailmassa!
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa kesän odotusta!

torstai 13. huhtikuuta 2017
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE
Tänään on torstai ja 13. päivä huhtikuuta. Tänään on kiirastorstai ja huomenna pitkäperjantai ja muut pääsiäispyhät. Sää on aika kolea ja pilvinen ja asteita vain muutamia asteita. Mutta kyllä se lämmin sääkin vielä tulee!
Nyt toivotan kaikille oikein mukavaa ja turvallista pääsiäistä!
Nyt toivotan kaikille oikein mukavaa ja turvallista pääsiäistä!
maanantai 27. maaliskuuta 2017
IHANAT PÄIVÄT YHTEEN LIITTYY
Tänään on maanantai ja jo 27. päivä maaliskuuta. Myrsky pauhaa ulkosalla ja taistelee auringon kanssa kumpi voittaa.
Hyvää kevättä kaikille!
Hyvää kevättä kaikille!
lauantai 18. maaliskuuta 2017
VUODET VIERII...
Tänään on lauantai ja 18. päivä maaliskuuta, kun tätä päivitystä raapustelen. Paljon on tapahtunut vuoden aikana. Nyt asumme vakituisesti Suomessa ja kyllä oma kotimaa on parasta mitä voi olla, kun voi omalla äidinkielellä puhua ja selvittää asioita.
Ja nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kevättä!
Ja nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kevättä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)