Tänään on sunnuntai ja aamulla sateli hieman, mutta nyt näyttää jo ilma kirkastuvan ja lämpöasteita on jo +17. Sade ja ilman lämpeneminen tekee hyvää kasveille ja pian saamme ihailla koivujen hiirenkorvia. Ja kunhan aika kuluu, niin lehdet tulevat isommiksi ja juhannuksena saamme kylpeä jo uudella vastalla saunassa. Ja voi mikä tuoksu siitä lähtee! Nyt kylvemme vielä vanhoilla vastoilla.
Mutta tosi hyvä sekin on. Eilen leijonamissimme kävivät jo joen rannassa ihmettelemässä laineiden liikkuvuutta ja loiskintaa. Asuntomme on tosi hyvällä paikalla, kun joen rantaan on vain noin 100 metriä, joten sinne on kiva kävellä itsenkin, kun saan tarpeeksi painoa vaan pois ensin. No, nyt on onnekseni tippunut jo 3 kiloa, joten siitähän se alkaa. Kyllähän se painon tiputtaminen vaatii kovaa kuria ja hiilareiden laskemista, mutta minulla sitä sisua kyllä riittää, koska silmissäni häämöttää jo monien kilojen pudotus ja oma Paratiisimme aavan meren tuolla puolen.
Eilen kuuntelin ihania valsseja ja siitä sain voimia ja tänään olen jo kutonut teritettävää sukkaa aika paljon ja välillä olen kutonut hahtuvalangasta jo aloitettua sukkatossua. Hahtuvalankaa ei riittänyt enää tähän toiseen sukkaan, joten jatkoin toisella hahtuvalla, jota olen tilannut. Minua ei haittaa moinen ero, sillä kuitenkin huovutan sen ja itsehän minä niitä sukkatossujani pidän täällä kotona.
Kyllä linnut jo laulavat kovin ja tuntuu niin ihanalta, kun tulee taas kesä. Onhan kesässä toki kärsimystäkin, kun on siitepölyaika eikä oikein voi mennä ulos, mutta sitten olenkin vain parvekkeella, jonne siitepölyt eivät ehkä ihan niin helposti kuitenkaan pääse kuin että niitä leijailee ulkona. Mutta pian kuitenkin pääsen minäkin joen rannalle istuskelemaan ja nauttimaan laineiden liplatuksesta ja joen tuoksusta. Tuoksusta puheenollen, niin meri tuoksuu mahtavalle. Muistan, kun muutama vuosi sitten kävimme Reposaaressa ja istuimme siellä rannalla kivellä ja se tuoksu, mikä lähti siitä merestä, se tuntui syvällä sydämessä asti. Jos saisin valita, niin asuisin kaikkein mieluiten jossain aivan meren rannalla, missä ei olisi ketään muita ihmisiä. Mutta se on vain mielikuva, joka ei tietenkään ole edes mahdollista, sillä täytyyhän jokaisen ihmisen syödä, joten kauppa ainakin pitäisi olla likellä ja sehän taas vaatii ihmisiä, jotta kauppa kannattaisi.
No, onneksi meillä on talo Brasiliassa ja siellä on isot tontit ja korkeat aidat ja lukolliset portit, joten siellä saamme olla kaikessa rauhassa aivan kuin Herran kukkarossa, kuten sanotaan. Ja siellä me unohdamme kaikki! Me elämme vain siellä muiden seassa sulautuneena eli siis maassa maan tavalla.
Mutta siihen lähtöömme voi olla vielä ainakin vuosi, sillä nyt nautimme näistä hännänheiluttajista, jotka tuovat meille paljon iloa.
Nyt toivotan lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista sunnuntaita ja pitäkää huolta toisistanne, mutta myös itsestänne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti